Olen päässyt mukaan Silvermoments-hankkeen uuteen videoprojektiin, joka on ollut monivaiheinen ja vaatinut tiivistä yhteistyötä. Projektin aikana olen päässyt osallistumaan eri vaiheisiin ideoinnista toteutukseen ja saanut konkreettista kokemusta sisällöntuotannon eri osa-alueista.
Työssä olen päässyt hyödyntämään ja kehittämään monipuolisesti taitojani: tiedonhankintaa, luovaa suunnittelua ja videoiden koostamista. On ollut innostavaa päästä etsimään kiinnostavia aiheita ja tuomaan niihin visuaalista ilmettä omalla otteella. Mitä enemmän videoita tekee, sitä varmemmaksi ja nopeammaksi prosessi kehittyy, vaikka välillä tulee vastaan luovia lukkojakin. Onneksi silloin voi hetkeksi siirtyä toisiin työtehtäviin ja palata myöhemmin videon pariin uusin silmin.

Tiimityötä myös etänä
Kesän aikana olen oppinut valtavasti tiimityöstä. Vaikka työskentelemme etänä emmekä me näe toisiamme kasvotusten, yhteistyö on silti ollut sujuvaa ja toimivaa. Projektin aikana, olen huomannut, kuinka tärkeää on jakaa tietoa ja pitää muut ajan tasalla.
Olen saanut kokea, miltä tuntuu olla osa tiimiä, jossa jokaisella on oma roolinsa. Projekteja tehdessä huomaan hoksaavani asioita, joita voin jakaa muille, ja samalla tavalla opin myös muilta. Kommunikaation merkitys korostuu erityisesti tällaisessa etätyöympäristössä, ja kesän aikana viestimisestä on tullut minulle luontevampaa ja olen saanut lisää rohkeutta. On ollut helppoa hypätä mukaan tiimiin, jossa yhteistyö ja avoin vuorovaikutus ovat olleet jo valmiiksi vahvalla pohjalla. Tällaisessa ilmapiirissä oppiminen tuntuu aidosti mielekkäältä ja motivoivalta.
Näinkin lyhyen kesän aikana olen saanut kerrytettyä paljon uusia taitoja. Olen kehittänyt erityisesti työelämätaitojani, viestintääni ja kykyäni työskennellä osana tiimiä. Olen päässyt kokeilemaan uusia asioita, oppinut uutta ja saanut arvokkaita kokemuksia, jotka varmasti tulevat auttamaan minua tulevaisuudessa. Vaikka kesä onkin kulunut työn parissa, olen silti myös päässyt nauttimaan kesästä.