Kesätyöntekijöiden terveiset, osa 4

”Oi tämä pitää kuvata!” ”Tämä sopisi todella hyvin yhteen ääniohjelmaamme.” ”Tästä pitää tehdä täysin uusi ohjelma.” Nämä ovat tuttuja ajatuksia kulkiessani Frankfurt am Mainissa. Tässä blogissa kerron, miten kuvauspäiväni Saksassa yleensä kuluvat.

Klo 6.45: Herätyskello soi
Huomenta! Herään ja syön aamupalan, suomalaiseen tapaan kaurapuuroa marjoilla ja kahvia. Meikatessani suunnittelen päivän reitin ja aikataulun. Tänään olisi luvassa muutaman tunnin keikka keskustaan. Suunniteltujen kohteiden lisäksi matkalla on varmasti muutakin kuvattavaa.

Klo 8: Työpäivän aloitus
Ennen kaupungille lähtemistä hoidan toimistotyötehtäviä. Viime aikoina päivät ovat sisältäneet päivittäisen ohjelmakattauksen rakentamista, kuvavisojen päivittämistä ja sosiaalisen median julkaisujen suunnittelua. Aamupäivään mahtuu myös yleensä tiimi- ja yhteistyöpalavereja.

Klo 12: Matkaan mars
Lounaan jälkeen hyppään metroon ja suuntaan kohti ensimmäistä kohdetta. Google Maps on pakollinen työväline: Frankfurtin kokoisessa kaupungissa on vaikea kulkea eksymättä. Sitten kamera esiin! Yleensä kuvaan hieman kaikkea, jotta materiaalia on varmasti tarpeeksi. Otan vähän valokuvaa, mutta pääosin videoita ääniohjelmien taustalle.

Kuvauspäivät ovat mainio tapa tutustua uuteen kotikaupunkiin. Kirjaan muistiin tulevaisuuden kuvauskohteiden lisäksi kivat ruokapaikat ja mielenkiintoiset vierailukohteet. Lista alkaa olla melkoisen pitkä!
Maisema yhden Frankfurtin korkeimman pilvenpiirtäjän päältä

Kuva: Maisema yhden Frankfurtin korkeimman pilvenpiirtäjän päältä.

Klo 15: Materiaalin käsittely
Muutaman tunnin kuluttua jaloissa tuntuu päivän aikana kertyneet tuhannet askeleet. Kaikki materiaalit ovat kasassa ja onhan jo kahvitauon aika! Etsin viimeisen kohteen lähettyviltä mukavan kahvilan ja otan tietokoneen esiin. Käyn läpi jokaisen kuvan ja videon, jonka olen ottanut, ja siirrän sopivat otokset editointialustalle. Päivän saldo: Willy-Brandtin aukio, pilvenpiirtäjät, Alte Oper, vanhakaupunki, Römerin aukio, Main-joki hienoine siltoineen, Goethen talo, muutama kirkko ja normaalia katukuvaa. Nämä riittävät jo pitkälle, mutta vielä on monta kohdetta ja ilmiötä, jotka haluan taltioida asiakkaidemme iloksi. Onneksi minulla on vielä vajaa kuukausi aikaa ennen paluuta Suomeen.
Jääkahvi
Klo 16: Päivä pulkassa
Hups, kello on jo noin paljon! Kuvauspäivinä aika rientää ja töitä on vaikea lopettaa, kun on hauskaa. Vielä nopea päivitys tiimille päivästä, sitten taas metroon ja kotia kohti. Hetkonen, vielä tuosta omenaviiniliikkeestä voisi ottaa muutaman videon!

Kuvauskeikat ovat virkistävää vastapainoa kotitoimistotyöskentelylle. Raikas ilma – niin raikasta kuin se voikin olla suurkaupungissa – pistää luovuuden liikkeelle. Kuvaaminen on minulle tapa saada lisää hyviä hetkiä työarkeen. Vinkkaa meille sähköpostitse info@sentina.fi, mistä maailman kohteista sinä haluaisit nähdä ja kuulla ohjelmia Sävelsirkussa ja Näyttämössä.

Elokuussa minä ja toinen kesätyöntekijämme Säde julkaisemme vielä yhdet terveiset. Kannattaa ottaa Sentinan somekanavat - Instagram @sentinasavelsirkku ja Facebook "Sentina Sävelsirkku" tarkkaan seurantaan, jotta päivitykset eivät mene ohi!


Terveisiä Saksasta,

Ida Seluska
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram