Kesätyöntekijöiden terveisiä 2025, osa 5

Kesä on jälleen hurahtanut vauhdilla, sillä pian kalenterin sivut kääntyvät jo elokuuhun! Kesä on ollut viileä, aurinkoinen ja jälleen uusia oivalluksia sekä ideoita täynnä! Tämän kesän viimeisessä Kesätyöntekijöiden terveisiä -julkaisussani pohdin kaikkea, mitä kesä antoi ja mitä kesätöistäni jää erityisesti mieleen.

Mitä kesä 2025 töiden parissa toi tullessaan?

Olen tehnyt kokopäiväisesti töitä kesän ajan, mutta se ei ole estänyt nauttimasta myös auringosta ja lämpimistä keleistä! Kauniiden kesäpäivien lisäksi olen töissä päässyt nauttimaan mukavista hetkistä, ideoista ja oivalluksista. Vaikka olin ollut jo samankaltaisissa tehtävissä Sentinalla viimekin vuonna, olen päässyt kerryttämään jälleen osaamista aivan uusista näkökulmista ja uusien työtehtävien kautta.
Olen saanut inspiraatiota ja oivalluksia erityisesti asiakaskohtaamisten kautta. Tänä kesänä olen saanut miellyttäviä hetkiä asiakaspalvelun parissa ja ihmisten kohtaaminen töissä on ollut ihan kesäni kohokohtia! Sen lisäksi olen päässyt oppimaan lisää Wordpress-alustan käytöstä ja saanut rohkeasti kokeilla nettisivujen muokkaamista. Erityisesti nettisivuihin liittyen olen päässyt kirjoittamaan tekstejä ja löytämään intoni kirjoittamista kohtaan uudelleen. Yksi suurimmista oivalluksistani tänä kesänä on ollut kuitenkin luovan ja mekaanisemman työn tasapaino. Olen kokenut tärkeänä sen, että olen välillä saanut lepuuttaa luovuuttani ja sillä aikaa edistää muita, pääosin klikkailua vaativia tehtäviä.

Kesämuistoja – myös työpaikalta!

Kuten jo ylempänä mainitsin, olen tänä kesänä päässyt enemmän kosketuksiin asiakkaiden kanssa. Vaikka en kohtaa asiakkaita paljonkaan kasvokkain, on puhelimen tai sähköpostien kautta asiakaspalvelu usein asia, joka jää myönteisellä tavalla mieleen. Uskonkin, että erityisesti asiakaskohtaamiset jäävät minulle tästä kesästä mieleen.

Asiakaskohtaamisissa on paljon hyvää. Asiakaskohtaamisista kertyy onnistumisen kokemuksia ja uskoa omaan ammattitaitoon. Sen lisäksi on mukavaa kuulla suoraan asiakkailta itseltään, kuinka palvelumme toimivat käytännössä. Työpäivää on aina mukava jatkaa, kun on kuullut kuinka sisällöt, joita on itse ollut tekemässä, ovat merkityksellinen osa asiakkaidemme arkea!
Kesämuistoja ehtii saada matkalaukkuun vielä tämänkin kesän aikana, mutta minun puolestani haluan kiittää kesästä ja terveisien seuraamisesta.

Terveisin,
Säde Lappalainen
Viestinnän ja sisällöntuotannon assistentti
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram